JOULUPATA-keräys
Pelastusarmeijan Joulupata on Suomen perinteisin joulukeräys. Ensimmäinen keräys kotimaan vähävaraisten auttamiseksi järjestettiin vuonna 1906 Helsingissä. Siitä lähtien Pelastusarmeijan joulupadat ovat joka joulu keränneet apua tarvitseville ympäri Suomen.
Keräyskulut ovat jokaisessa kaupungissa pienet, sillä suuri osa työstä tehdään talkoovoimin ja vapaaehtoisten avulla.
Joulupata-keräys tuottaa vuosittain noin miljoona euroa, ja sillä autetaan kymmeniä tuhansia kotitalouksia ympäri Suomea.
Joulupadat ovat jälleen ulkona 13.–23.12.2024
Mihin keräyksen tuotot käytetään
Joulupataan kerätyt varat jaetaan ruokatarvikkeina ja lahjakortteina vähävaraisille lapsiperheille, pienituloisille eläkeläisille, työttömille, opiskelijoille sekä muille avuntarvitsijoille ympäri Suomea.
Varoja käytetään myös erilaisiin tukitoimiin, kuten lasten leireihin sekä harrastustoimintaan
ja -välineisiin. Tärkeitä ovat myös yhteisöruokailut, kuten jouluateriat, sekä joululahjat lapsille. Vaikka merkittävä määrä apua jaetaan ennen joulua, jäljelle jääneillä varoilla jatketaan hyväntekeväisyystyötä ympäri vuoden.
Joulupata - tee joulusta odottamisen arvoinen
JOULUPATOJEN SIJAINnit
Vuosittain joulupatoja on yli 30 paikkakunnalla yhteensä yli 150. Joulupadat saapuvat kaduille ja kauppakeskuksiin noin 10 päivää ennen jouluaattoa. Joissain kohteissa padat ovat koko joulukuun. Oheisesta linkistä pääset katsomaan joulupatojen paikat ja aukioloajat.
MITEN VOIT LAHJOITTAA
Käteistä voit lahjoittaa suoraan joulupataan. Kännykällä voit lahjoittaa helposti esim. MobilePaylla tai tekstiviestillä. Netissä voit antaa kertalahjoituksen tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Suorat tilisiirtolahjoitukset ovat edelleen suosittuja.
”Oli suuri huojennus saada vihdoin apua joltakin. Usko hyvyyteen säilyy, kun saa sen tuntea.”
- Kiitos avustuksen saaneelta
tee hyväntekeväisyyttä netissä –Perusta nettipata
Nettipadan avulla voit kerätä yhdessä kavereiden kanssa joukkolahjoituksen Pelastusarmeijan Joulupata-keräykseen.
Nettipata on netissä sijaitseva virtuaalinen joulupata, johon kerätään lahjoituksia. Kuten kaikki Joulupata-tuotot, myös nettipatoihin kertyneet varat ohjataan kotimaan vähävaraisten avuksi.
LAHJOITA AIKAASI – TULE JOULUPATAVAHDIKSI
Hyväntekeväisyyttä on myös joulupatavahtina toimiminen. Ilman vapaaehtoisia joulupatavahteja emme voisi järjestää Joulupata-keräystä.
Joulupatavahtina olet suureksi avuksi vähävaraisille. Pääkaupunkiseudulla voit ilmoittautua patavahdiksi varausjärjestelmäämme ja muille paikkakunnille lomakkeella.
tavaralahjoitukset
Joulupata-keräykseen voi lahjoittaa ehjiä, puhtaita ja hyväkuntoisia vaatteita, kenkiä, leluja ja muita kodin tarvikkeita.
Lahjoituksia otetaan vastaan Pelastusarmeijan iCare-myymälöissä, tavarankeräyslaatikoihin ja -kontteihin sekä valituilla padoilla ympäri Suomea.
Näet patojen sijainnit -sivulta, mitkä padat ottavat vastaan lahjoituksia sekä tavarankeräyslaatikoiden ja -konttien sijainnit.
Osta Joulupata nimikkovillasukat
Joulupata ja Helsingin Villasukkatehdas ovat yhteistyössä kehittäneet Joulupadalle omat nimikkovillasukat.
Nämä kotimaiset villasukat ovat pehmoiset ja lämpöiset, ne on tehty lampaanvillasta, mikä on luonnollinen ja hengittävä materiaali. Villasukkia voi tilata joulunpunaisena tai jäkälänharmaana, kokojakin löytyy pienestä tassusta isompaan jalkaan. Näitä villasukkia tarvitsee koko perhe!
Helsingin Villasukkatehdas lahjoittaa sukan hinnasta 26,90 € myyntivoitot 7,80 € Joulupata-keräykseen.
”Se oli parasta, kun lapset saattoivat mennä nukkumaan vatsat täynnä”
- Kiitos avustuksen saaneelta
"Torstaina tuli kirjekuori! Kiitos teille kaikille siellä koko sydämestäni meidän perheen auttamisesta.”
- Kiitos avustuksen saaneelta
JOULUkortit someen ja sähköpostiin
Tee lahjoitus lähimmäisen nimissä ja kerro hänelle keräyksestä digitaalisella joulukortilla tai somekuvalla.
Mitä jos perinteisen joulukortin sijaan antaisitkin joululahjan vähävaraisille lapsiperheille? Mikä voisikaan olla parempi joululahja kuin lahjat lapsille ja joulupöydän antimet koko perheelle.
yritykset hyväntekijöinä
Yritykset voivat osallistua Joulupata-keräykseen perinteisesti rahalahjoituksin ja tuotelahjoituksin, mutta myös lahjoittamalla asiantuntemusta ja osaamista.
Yksi kiva tapa lahjoittaa on perustaa yritykselle oma nettipata, johon voi innostaa sidosryhmät ja vaikka koko henkilökunnan mukaan lahjoittamaan. Ilman yhteistyökumppaneiden antamaa tukea Joulupata-keräys ei onnistuisi.
Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, medioille, yrityslahjoittajille ja muille tukijoille.
””Itku pääsi kun sain teiltä jouluavustuksen, kiitos sydämeni pohjasta!””
- Kiitos avustuksen saaneelta
”Kiitos kaikesta hyvästä työstä mitä teette, pelastitte juuri käytännössä ihmisen elämän.”
- Kiitos avustuksen saaneelta
"Kiitos tuhannesti! Ette uskokaan kuinka suuri apu tästä on minulle”
- Kiitos avustuksen saaneelta